Lärvikirja

Tuo amerikkalaiselta yliopistolta levinnyt nykyajan sosiaalisuuden mittapaneeli. Facebook. Alkuun myönnettäköön, että kyllä, olen erittäin aktiivinen facebook käyttäjä. En siis ole missään määrin kyseistä keksintöä vastaan. Alussa oli tosi kiva lisäillä kamuja listalle, saada frendeiltä viestejä ja huomata että kyllähän nämä ihmiset vielä muistaa olemassaoloni ja minä heidät, ei vaan ole tullut pidettyä yhteyttä, kunnes vasta nyt, "kiitos Facebookin".

Puolisen vuotta profiilia ylläpidettyäni aloin huomaamaan tätä negatiivisempaa puolta. Entä kun frendipyyntö tulee tyypiltä, jonka kanssa olet ollut samassa koulussa, ja silloin joskus aikoinaan ala-asteella jopa ihan kavereinakin, mutta kummallaakaan ei ole ollut suurta kiinnostusta enää aikuisiällä pitää yhetyttä vuosiin, ehkä jopa vuosikymmeneen. Niin mitäs sitten? No, jokainenhan voi haluamansa mukaan rajata ,ketä listoilleen mukaan ottaa ja ketkä pääsevät omaa profiilia tarkastelemaan. Mutta jos jätänkin ottamatta jonkun listalleni, syystä että en halua joidenkin ihmisten tietävän elämästäni, no, juurikaan mitään, niin miksi ihmiset ottavat tällaiset ignooraukset henkilökohtaisena loukkauksena. Se, että tunnetaan joku yhteinen kaveri, ei riitä minulle syyksi ottaa henkilö listalle ja avata elämääni hänelle kuin rakkaimmille ystäville. No thanks!

Ja sitten kun painat ignore. Miksi sitä ei uskota? Okei, voi olla että unohtaa että on koskaan pyytänytkään ihmistä jo listalleen, mutta että 8 kertaa??? Eikö siinä vaiheessa jo uskota,että "ei, me emme ole mielestäni niin läheisiä, että tahtoisin sinun tietävän koko elämäni" ja sitten loppui morjestaminen kaupungilla törmätessä. Tämä vain,koska painoin accpetin sijasta ignore.

Facebookista on löytynyt tällainen sosiaalisen paineen sija. "Pakko ottaa toi frendiks ku se toinenkin on jo täällä mulla, ja sit ku se näkee että mä otin ton mut en sitä niin sit se kyllä..." PLAAAAH! sitten niitä frendejä alkaa tulla, ja wuuush, sulla löytyy damdidam 1000 kamuu, ja sekös on ihkuu. Ei.

Homma pääsi leviämään käsiin, listalle pääsi sukulaisia, joita en ole koskaan kunnolla tavannut, kavereita, jotka oli samassa koulussa joskus 10 vuotta sitten,tyyppejä, joiden kanssa ollaan oltu kerran samalla kurssilla jne.
Jotenkin en saa nyt ajatuksiani sanottua fiksusti ja simppelisti, mutta tarkoitusperänäni on tuoda esiin turhautumiseni lärvikirjan nurjaan puoleen, joka on melkeinpä kaikille käyttäjille tuttu,tavalla tai toisella. Miksi kieltäytyminen otetaan loukkauksena,siksikö että kohta kaikilla on facebook ja ollaanhan me joskus tunnettu. Eikö tarkoitus ole pitää yhteyttä ystäviin, eikä pitää avointa päiväkirjaa koko elämän kulusta ja joka ikisestä ihmisestä joka mun elämässä on vieraillut. Näin minä sen tahdon olevan. Ja siihen haluan sen menevän. Sitten tulee probleema taas. Mitäs jos se huomaa,että mä olen poistanut sen mun listalta!!? :)

Tosiasiassa em. asialla ei ole mitään merkitystä. Itse olen acceptit painanut ja ihmiset listalleni päästänyt. En ota, enkä aio ottaa itselleni mitään paineita veispuukin vuoksi, suuttui ihmiset tahi ei. Menkööt jokainen ihminen itseensä ja miettiköön, mitä sillä nyt lopulta on väliä kenen listoilla sitä on!? Vai pitääks ne frendiluvut saada näyttää mahd. suurilta :D Nooh, sitä kai se monella onkin!

Ympäri mennään, yhteen tullaan ja lopuksi pillin vihellys!

-peace-