lauantai 24. tammikuuta 2009

Usko tai älä

Maailmassa on yli 6 miljardia ihmistä asumassa. Kaikilla erilaisia, kaikilla jotain yhteistä. Kuinka monta eri uskontoa on olemassa. En tiedä, mutta niitä on paljon. Kunnioitan jokaisen uskontoa yhtä paljon kuin omaani. Jokainen hakekoon omat yhteisönsä, oman jaksamisensa, mistä haluaa. Tietämykseni uskonnoista rajoittuu koulun oppitunneille, uutisiin ja eri uskontokunnan edustajien ,hyvien ystävieni kanssa käytyihin keskusteluihin. Niin kuin tiedämme, eri uskontokuntia on olemassa eri näkemysten vuoksi. Eri tarinat, eri säännöt ja eri palvonnan kohteet. En puutu missään nimessä näiden uskontojen sisältöön, vaan mietin, miksi ihminen tarvitsee uskontoa.
Kuulun ev.lut. yhteisöön, ja käyn joskus joulukirkossa. Käyn siellä mielenkiinnosta, katsomassa, mitä reaktioita ne minua aiheuttavat. On kaunis hetki katsoa jouluista maisemaa ja kävellä hämyiseen kirkkoon, jossa on kynttilöillä koristellut ikkunanlaudat. Kirkon edustajien lukemat sanat, saarnat, miksi ikinä niitä haluakaan kutsua, eivät tee minuun vaikutusta. Kyllähän niissä sisältöä on, mutta miksi minun pitää tulla kirkkoon niitä kuuntelemaan. Siksikö, että kuulen yhteistä sanaa, jota ympärilläni oleva yhteisö tahtoo yhdessä kuunnella ja noudattaa. Että elämä tämän yhteisön kanssa, joka jakaa saman ideologian elämisestä, olisi jotenkin turvallista ja tuttua. Että siellä on hyvä olla ja sieltä saa tarvittaessa tukea elämän rankkoina hetkinä. Tottahan sekin.

Jos tiedät olevasi laumaeläin, tarvitsevasi ryhmää ympärille tukemaan sinua päätöksissäsi, on uskonnot hieno juttu. Mutta loppujen lopuksi, uskontoja on niin monia, eri oppeja vielä useampia ja silti, kaikki tämän maailman asukkaat, elävät samoilla vieteillä, haluilla ja tarpeilla. Jotkut uskonnot rajoittavat näitä luontaisia haluja, jotkut edistävät opeillaan halujensa toteuttamista. Miksi minun pitäisi kuulua johonkin tiettyyn uskontoon? Hyväksikäytänkö uskontoja, jos pohdin niiden oppeja ja nappaan sieltä uusia oivalluksia elämääni, vaikka napsisin niitä useasta eri uskonnosta.
Tiedän uskonnoista vähän, mutta voin sanoa ottaneeni elämääni vaikutteita mm. vanhoillislestadiolaisuudesta, buddhismista ja monesta muusta. Ei kyse ole siitä, että huomioin vain itselleni edullisimmat vaikutteet. Kyse on siitä, etten halua rajoittua vain yhteen uskontoon, koska jokaisella uskonnolla on jotain tarjottavana. Oppeja kannattaa miettiä, jotkut kulkevat lähempänä luontoa, jotkut syvällä ihmisessä. Mietin, mitä haluan elämässäni saavuttaa, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä asioita. Millä tavalla haluan lyhyen elämäni elää.

En ole ateisti. Olen syvästi uskovainen. Minulla vain on oma uskontokuntani, nimettäköön se nyt vaikka räpätäti’ismiksi. Uskon itseeni. Uskon omaan jaksamiseen ja omiin päätöksiini elämässä. En halua, enkä toistaiseksi tunne tarvitsevani saarnoja, pappismiehiä tai pyhiä kirjoja kertomaan minulle mikä on oikein ja mikä syntiä.

Brake the Frame

Tuntuuko joskus, että ympärilläsi olisi kehys. Kehys jota ei näe, mutta sen olemassaolon tuntee. Tämä kehys antaa meille tunteita, riippuen millainen vallitseva tilanne ympärillä on. Se kertoo että nyt on vähän epämukavaa, nyt tuntuu vähän kiusalliselta. Miksi tällainen kehä on syntynyt. alkuun en keksinyt muuta selitystä, kuin että nämä tällaiset kehän muodostavat epämukavat tunteet, ovat vain ihmiselle luonnollisia. Myöhemmin mietin tarkemmin, sellaisten tilanteiden eteen tullessa, että miksi tämä kehä pakottaa minut tuntemaan itseni vaivautuneeksi, kun esimerkiksi sattuu pieraisemaan julkisella paikalla. Tilanteissa on ehkä kyse jostain, joka ei ole omassa hallinnassa, jostain, joka aiheuttaa hämmennystä ja hilpeyttä tai vaan suoraa myötätuntoista sääliä kanssaihmisissä. Kaikki tämä on loppujen lopuksi kehän luomaa harhakuvaa.

Pienestä asti lapset tarkkailevat vanhempiensa eleitä ja ilmeitä. Ne imevät joka sekunnilla uusia asioita, ja reaktioita, joita vanhemmat päivittäin kylvävät. Tämä jatkuu käytännössä koko elämän ja uusilta ihmisiltä saadaan taas uusia. Se mikä synnyttää tuon kehän, on se että me opimme käsittelemään tilanteita ympäristömme muokkaamalla tavalla. Kun kuulet jonkun pieraisevan, lapsena sinulla ei ehkä ole hajua, miksi sille pitää nauraa. No toki, onhan se hauskaakin, ja toisaalta ymmärrän, miksi se voi olla kiusallista. Olenhan itsekin kasvanut imien samoja vaikutteita kuin te kaikki muut. Mutta se, alkaako kehä käyttää valtaansa, on kiinni siitä joka on kehänsä sisällä. Tunnetko itsesi vaivautuneeksi jos päästät ”noloja” ääniä kummitytön ristiäisissä. Kaikkihan on kiinni omasta asenteesta. Kehän rikkominen on hankalinta, jos kaikilla muilla on kehä paikallaan. He eivät näe muuta vaihtoehtoa kuin käyttäytyä oppimalla tavalla. He eivät edes mieti, voisiko asiaan reagoida erilailla. Ja onko se loppujen lopuksi niin suuri juttu?
Kehänsä rikkoneilla ”erakoilla” on varmasti hieman yksinäistä, jos ei ole juurikaan muita jotka jakavat saman ajatusmaailman. Sen, että elämä ei ole niin vakavaa ja kaikkeen mihin reagoi noin, voi varmasti kokeilla reagoida myös näin. Lähtekää seikkailemaan itsenne kanssa, kokeilkaa uusia lähestymistapoja ihmisiin. Kun he tekevät jotain, johon tiedät olevan ”perusreaktion”, riko se! Olet juuri hajottanut yhden kulman kyseisen henkilön kehyksestä.

Kehän aiheuttamat tunteet on meidän jokaisen hallittavissa. Ensin on hyvä tarkkailla kuinka kehä vaikuttaa minuun itseeni ja kun itse koet saaneesi kehään särön, josta pääset karkuun käyttäytymisnormeja, sen jälkeen auta muita asiassa. Sanotaanhan lentäessäkin, ”aseta happinaamari ensin omille kasvoillesi, sen jälkeen auta vierustoveria”

Idearikkaita hetkiä !

Lärvikirja

Tuo amerikkalaiselta yliopistolta levinnyt nykyajan sosiaalisuuden mittapaneeli. Facebook. Alkuun myönnettäköön, että kyllä, olen erittäin aktiivinen facebook käyttäjä. En siis ole missään määrin kyseistä keksintöä vastaan. Alussa oli tosi kiva lisäillä kamuja listalle, saada frendeiltä viestejä ja huomata että kyllähän nämä ihmiset vielä muistaa olemassaoloni ja minä heidät, ei vaan ole tullut pidettyä yhteyttä, kunnes vasta nyt, "kiitos Facebookin".

Puolisen vuotta profiilia ylläpidettyäni aloin huomaamaan tätä negatiivisempaa puolta. Entä kun frendipyyntö tulee tyypiltä, jonka kanssa olet ollut samassa koulussa, ja silloin joskus aikoinaan ala-asteella jopa ihan kavereinakin, mutta kummallaakaan ei ole ollut suurta kiinnostusta enää aikuisiällä pitää yhetyttä vuosiin, ehkä jopa vuosikymmeneen. Niin mitäs sitten? No, jokainenhan voi haluamansa mukaan rajata ,ketä listoilleen mukaan ottaa ja ketkä pääsevät omaa profiilia tarkastelemaan. Mutta jos jätänkin ottamatta jonkun listalleni, syystä että en halua joidenkin ihmisten tietävän elämästäni, no, juurikaan mitään, niin miksi ihmiset ottavat tällaiset ignooraukset henkilökohtaisena loukkauksena. Se, että tunnetaan joku yhteinen kaveri, ei riitä minulle syyksi ottaa henkilö listalle ja avata elämääni hänelle kuin rakkaimmille ystäville. No thanks!

Ja sitten kun painat ignore. Miksi sitä ei uskota? Okei, voi olla että unohtaa että on koskaan pyytänytkään ihmistä jo listalleen, mutta että 8 kertaa??? Eikö siinä vaiheessa jo uskota,että "ei, me emme ole mielestäni niin läheisiä, että tahtoisin sinun tietävän koko elämäni" ja sitten loppui morjestaminen kaupungilla törmätessä. Tämä vain,koska painoin accpetin sijasta ignore.

Facebookista on löytynyt tällainen sosiaalisen paineen sija. "Pakko ottaa toi frendiks ku se toinenkin on jo täällä mulla, ja sit ku se näkee että mä otin ton mut en sitä niin sit se kyllä..." PLAAAAH! sitten niitä frendejä alkaa tulla, ja wuuush, sulla löytyy damdidam 1000 kamuu, ja sekös on ihkuu. Ei.

Homma pääsi leviämään käsiin, listalle pääsi sukulaisia, joita en ole koskaan kunnolla tavannut, kavereita, jotka oli samassa koulussa joskus 10 vuotta sitten,tyyppejä, joiden kanssa ollaan oltu kerran samalla kurssilla jne.
Jotenkin en saa nyt ajatuksiani sanottua fiksusti ja simppelisti, mutta tarkoitusperänäni on tuoda esiin turhautumiseni lärvikirjan nurjaan puoleen, joka on melkeinpä kaikille käyttäjille tuttu,tavalla tai toisella. Miksi kieltäytyminen otetaan loukkauksena,siksikö että kohta kaikilla on facebook ja ollaanhan me joskus tunnettu. Eikö tarkoitus ole pitää yhteyttä ystäviin, eikä pitää avointa päiväkirjaa koko elämän kulusta ja joka ikisestä ihmisestä joka mun elämässä on vieraillut. Näin minä sen tahdon olevan. Ja siihen haluan sen menevän. Sitten tulee probleema taas. Mitäs jos se huomaa,että mä olen poistanut sen mun listalta!!? :)

Tosiasiassa em. asialla ei ole mitään merkitystä. Itse olen acceptit painanut ja ihmiset listalleni päästänyt. En ota, enkä aio ottaa itselleni mitään paineita veispuukin vuoksi, suuttui ihmiset tahi ei. Menkööt jokainen ihminen itseensä ja miettiköön, mitä sillä nyt lopulta on väliä kenen listoilla sitä on!? Vai pitääks ne frendiluvut saada näyttää mahd. suurilta :D Nooh, sitä kai se monella onkin!

Ympäri mennään, yhteen tullaan ja lopuksi pillin vihellys!

-peace-